Sydämen unelmat, kuului kuiskauksina kaukaa, hiljaa. Kuullut ei kulkija tai ei kuunnellut. Puursi ja pakersi, kulki tietä tuntematonta, risteyksessä aina hiukan kuunteli vaan ei halunnut kuulla. Kiire oli kova ja paljon oli tointa toimitettavana, arkea aherrettavana. Uusia risteyksiä tiessä ja monia valintoja, vaan ei kuunnellut kulkija. Meni muiden mukana kulkija korvaton. Paljon keräsi matkaltaan reppuun turhaa mammonaa, sitä mitä kuuluukin kerätä, vaan ei sydämen unelmia kuunnellut. 

Maailmakaikkeus puuttui peliin, laittoi viestin esiin. Viestin äärellä kulkija muisti sydämen kuiskeen hiljaisen. Hiukan sydäntänsä kuunteli ja viestiin vastasi. Palkaksi sai opin sydämen unelman mukaisen, vaan ei luottanut kulkija sydämen polkuun kapoiseen. Jatkoi leveällä tiellä kulkuaan, hiukan sydämen unelmaa toteuttaen, hiljaista kuisketta kuunnellen. Pian alkoi leveäntien reppu taakkana selässä kulkijaa painaa, lopulta keho taakan alla taipui. Kun ei jalka kantanut ja loppui kiire ja hoppu, vihdoin jouti kulkija sydämen unelmia kuunnella.  Unelmia, jotka halusivat toteutua, eheyttää elämän.

Niin hyppäs kulkija polulle kapealle, peloissaan ja epävarmana. Kopisteli turhan taakan repusta ja aloitti matkan uuden. Uuden tiedon ja taidon jyväsiä keräten. Liitti yhteen aiemman elon kokemuksen sisältämän viisauden sekä uuden tiedon jyväset.  Siitä sopan elinvoimaisen muille kulkijoille tarjolle asetti. Nyt kulkija kulkee omaa sydämen polkuaan, toki välillä haparoiden ja muiden perään eksyen. Sydämen unelmien kuiske ohjaa takaisin oikealle polulle. Kuuluu nyt kuiske sydämen vahvana ja vankkana, huutona suorastaan vaatien lisää oppia syventämään ja auttavan käden muille tarjoamaan.